Siirry pääsisältöön
Home » Tietopankki » Miten perustan yrityksen?

Miten perustan yrityksen?

Yrityksen perustaminen

Yrityksen perustaminen on yksinkertainen juttu: parhaimmillaan oman osakeyhtiön perustaminen sujuu netissä puolessa tunnissa. Ennen kuin voit klikkailla itsesi yrittäjäksi, on kuitenkin muutama asia, joita täytyy miettiä.

Päätä yrityksen nimi ja yhtiömuoto

Yrityksesi tarvitsee ensinnäkin nimen, ja sen pohtimiseen ja tutkimiseen saattaa kulua hetki aikaa. Hyvä nimi jää mieleen ja tukee yrityksesi liiketoimintaa. Kun yritys rekisteröidään kaupparekisteriin, sille ilmoitetaan yhdestä kolmeen ehdotusta nimeksi. Patentti- ja rekisterihallitus tekee nimitutkimuksen ja rekisteröi ensimmäisen sopivan vaihtoehdon. Käyntikortteja tai muita materiaaleja ei siis kannata painattaa tai domaineja varata, ennen kuin nimi on vahvistettu. PRH:n nimihaussa voit etukäteen tutkia, onko nimi rekisteröitävissä.

Ennen perustamisilmoituksen tekemistä on myös valittava sopiva yritysmuoto. Useimmat IT-alan freelancerit perustavat osakeyhtiön, joka onkin tavallisin yhtiömuoto Suomessa ja järkevin valinta myös freelancerille. Kun kuukausilaskutusta alkaa tulla viisinumeroisen summan verran, yrityksen tulot todennäköisesti ylittävät menot, jolloin osakeyhtiön kautta pystyt optimoimaan omat ansiosi ottaen huomioon sekä yrityksen varallisuuden kasvun että verotuksen. Muita mahdollisia yritysmuotoja ovat toiminimi- ja kevytyrittäjyys, avoin yhtiö sekä kommandiittiyhtiö. Lue lisää eri yritysmuodoista täältä.

Tee yrityksen perustamisilmoitus

Yritys perustetaan tekemällä perustamisilmoitus YTJ-palveluun. Nykyisin osakeyhtiöltä ei enää vaadita alkupääomaa, joten pakollisia perustamiskustannuksia syntyy ainoastaan kaupparekisteri-ilmoituksen käsittelymaksusta. Ajantasainen hinnasto löytyy patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta.  

Samalla perustamisilmoituksella teet ilmoituksen sekä kaupparekisteriin että Verohallinnon arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, työnantajarekisteriin ja ennakkoperintärekisteriin. Jos osakeyhtiölle tulee alkupääomaa, silloin sitä ei voi perustaa YTJ-palvelussa vaan on käytettävä Patentti- ja rekisterihallituksen lomaketta

Osakeyhtiötä perustettaessa on ilmoitettava seuraavat tiedot:

YTJ-palvelu muodostaa automaattisesti osakeyhtiön perustamissopimuksen ja yhtiöjärjestyksen. Osakeyhtiö saa y-tunnuksen sen jälkeen, kun sähköiset allekirjoitukset on tehty ja käsittelymaksu maksettu.

Hyödyllisiä linkkejä:

YTJ: Osakeyhtiön perustamisilmoitus

PRH: Osakeyhtiön perustamisilmoitus
PRH:n Osakeyhtiön perustamispaketti
Kaupparekisterin ilmoitusten ja hakemusten käsittelymaksuhinnasto

Verohallinto: Yrityksen perustajan muistilista

PRH: Yrityksen nimi
PRH: Yrityksen nimiohjeet
PRH: Yrityksen nimipalvelu

Kotimaisten kielten keskus: Yritysnimet

Jaa

Lue myös

Miksi Reto?

1.

Yrittäjyyden mahdollisuudet taloudelliseen menestykseen ovat ulottuvillasi.

2.

Et ole yksin, vaan verkostomme kattavat palvelut ja osaaminen ovat tukenasi.

3.

Saat vapauden valita missä, miten ja kuinka paljon teet töitä.

Reton palvelut freelancer-jäsenilleen