Siirry pääsisältöön
Home » Tietopankki » Miten sijoittaa yrityksenä?

Miten sijoittaa yrityksenä?

Talous, raha ja verotus

Omaa yritystä perustaessa moni miettii sen pyörittämiseen liittyviä perusasioita, kuten ansaintalogiikkaa ja laskutuksen yksityiskohtia. Se, mitä ennen pitkää yritykseen yleensä kertyvälle pääomalla kannattaa tehdä, ei välttämättä tule edes mieleen. Menestyvälle yritykselle asia tulee kuitenkin väistämättä ajankohtaiseksi: mitä tehdä yrityksen rahaomaisuudelle silloin, kun se kaikki ei kulu yrityksen menoihin?

Tosiasia on, että pankkitilillä lojuva omaisuus menettää väistämättä arvoaan. Siten yrityksen pääomaan kannattaa suhtautua kuin henkilökohtaiseen omaisuuteen ja suojata se paitsi inflaation vaikutuksilta, myös muutoksilta omassa toiminnassa. Siihen sijoittaminen on toimiva ratkaisu. Lisäksi osakeyhtiö maksaa sijoitustensa tuotoista ainoastaan yhteisöveron mukaista veroa, eli 20 %, kun yksityishenkilön pääomatuloprosentti on vähintään 10 % korkeampi. Yrityksen kautta sijoittamisen edut ovatkin isolta osalta verohyötyjä, jotka osaltaan nostavat sijoitusten kokonaistuottoa.

Miten alkuun sijoittamisessa?

Jotta useamman hengen osakeyhtiö voi aloittaa sijoitustoiminnan, tarvitaan hallituksen pöytäkirja, joka valtuuttaa sijoitustoimintaan. Yhden hengen osakeyhtiössä tätä ei tarvita, vaan sijoittamisen aloittamiseen tarvitaan ainoastaan luotettava tunnistautuminen.

Sen jälkeen täytyy valita sijoituskohde tai -kohteet. Niitä valittaessa mahdollisuudet ovat käytännössä samat kuin yksityisessä sijoittamisessa, eli erilaisten ei-aineellisten kohteiden lisäksi voi sijoittaa myös aineelliseen omaisuuteen. Mielessä kannattaa pitää kuitenkin hajauttamisen tärkeys, jotta yksi epäonnistunut sijoitus ei vie kaikkea sijoitettua pääomaa.

Osakkeisiin tai esimerkiksi joukkolainoihin sijoittamista varten yritys tarvitsee arvo-osuustilin ja sitä varten Patentti- ja rekisterihallitukselta haettavan kansainvälisen yhteisötunnuksen, eli LEI-tunnuksen. Kun luvat ja tunnukset on hankittu, voi sijoittaminen alkaa.

Mihin kannattaa sijoittaa?

Yrityksen kannattaa sijoittaa periaatteessa samalla tavalla kuin yksityishenkilönkin. Yrityksen tililtä voi esimerkiksi siirtyä tietty summa kuussa rahastoon tai sijoituspalveluun. Yritys voi myös käydä aktiivista osakekauppaa ja valita itse sijoituskohteet, mutta tuolloin on hyvä olla aiempaa kokemusta ja tietoa osakemarkkinoista. Sijoittaa voi myös esimerkiksi asuntoihin tai muihin kiinteistöihin. Silloin kiinteistöomaisuuden juoksevat kulut, kuten yhtiövastike, pitää ottaa huomioon sijoituksen kannattavuutta miettiessä.

Yrityksen sijoittamisessa kannattaa käyttää asiantuntija-apua, erityisesti, jos aiempaa kokemusta sijoittamisesta ei ole. Sitä voi saada esimerkiksi omasta pankista, sijoitusyhtiöistä, verohallinnolta tai muilta sijoitusammattilaisilta. Myös me Retolla ohjaamme sinut mielellämme oikeaan suuntaan.

Jaa

Lue myös

Miksi Reto?

1.

Yrittäjyyden mahdollisuudet taloudelliseen menestykseen ovat ulottuvillasi.

2.

Et ole yksin, vaan verkostomme kattavat palvelut ja osaaminen ovat tukenasi.

3.

Saat vapauden valita missä, miten ja kuinka paljon teet töitä.

Reton palvelut freelancer-jäsenilleen